Speedy ja minä

Eilen oli briiffipalaveri. Ei siinä mitään, mutta meinasin menettää järkeni. Eikä siinäkään mitään, mutta asiakaskin meinasi. Ehkä.

Minä en ole erityisen sitoutunut työhöni. Paremminkin: olen ollut lähtökuopissa jo yli vuoden. Kärvistelen, koska minulta puuttuu vielä rohkeus sanoa moro. Siksi on hankalaa istua paikallaan, katsoa silmiin ja viestittää kiinnostusta ynnä kompetenssia.

Eilen tuli pakokauhu, kun tyyppi puhui tunteroisen putkeen niin, että väliin sai hikisesti heitettyä pari kysymystä. Välillä se heitteli materiaaleja pitkin pöytää ja olkansa yli, noin, sinne meni lääsy käyntikortti, hupsistakeikkaa näin se lentää roskiin vanha esite ja rahhaa palaa, nyt stooria ja lisäarvoa, yesyes, viiskytätonnia oon teidänkin kioskille syytänyt tänä vuonna, ho-ho-ho!

Oltiin vähän, että Sir, oletteko okei? Olisiko syytä vähentää uppereita ja ottaa väliin nokoset?

Mainosala räydyttää ja kyynistää. Mainosalan saa ampua ja minut myös, mikäli istun tällä pallilla vielä puolen vuoden päästä.

Raukkis.