Mutku

Tein sen mille olen itse aina ivallisesti hymähdellyt: ostin systerin koiralle joululahjan. Eikä siinä vielä kaikki: paketoin sen. Hässäkässä paperi meni rikki joten paketoin sen uudelleen, tietty. Enhän tahdo, että puolivuotias koissu pahoittaa mielensä nuhjuisesta kääreestä. Ja jotta haukku tietäisi, että juuri se lahja on minulta hänelle, laitoin mukaan pakettikortin. Jouluaattona jokellan vähämielisenä kilpaa muun perheen kanssa. On ihanaa, että koira on yleisesti hyväksytty tekosyy taantumiseen.

Ah, edessäni avautui aasinsilta. Tekosyyt ja vastuu. En voi sietää, kertakaikkiaan, ihmisiä jotka eivät ikinä koskaan kanna vastuuta tekosistaan. Ymmärrän hyvin, että ihmisellä on vaikeaa ja aina ei voi tehdä oikein. Sielu huutaa tuskaa ja on pakko juoda viinaa ja töveltää. Hommat on sekaisin ja langat irti, on pakko ottaa seuraava kuspiä seurustelukumppaniksi koska yksin saattaa kuolla kipuunsa. Kaikki on kaaosta, ei voi millään ehtiä tapaamisiin ajoissa tai muistaa aina ilmoittaa ettei pääse ollenkaan. Komppaan ja emppaan, koska olen itse nuorempana toiminut samalla tavalla. Mutta loputtomiin en pinnaa venytä.

Eräs taannoinen lyhytaikainen seurustelukumppani, maailmanluokan vässykkä, edusti komeasti tätä ihmistyyppiä. Heitti kädet ylös ja mutristi alahuulta, jos yritin rakentavaa keskustelua käytöksestään. Töitä ei voinut tehdä, koska ulosottomies vaani. Ulosottomies vaani, koska firma oli mennyt konkkaan. Firma oli mennyt konkkaan, koska oli ollut huonoja asiakkaita. Omaa kotia ei voinut vuokrata, koska omat kodit olivat niin kalliita. Toisten nurkissa piti luuhata, koska yksin oli niin veemäistä. Kännissä piti ajaa autoa, koska oli niin paha mieli. Lapset oli pitänyt tehdä ja naikkariin mennä, koska paha uskonlahko oli sanonut niin. Perhe oli pitänyt jättää ja ryhtyä puolipäiväalkkikseksi, koska vaimo oli lihonut ja pihdannut.

Kaikki tekosyyt alleviivattiin sillä saatanan itsesäälisellä luimistelulla ja alahuulen väpätyksellä. Minulla vatsa muljahtaa edelleenkin pelkistä muistoista. Tekee mieli kurottautua aikapoimujen taa ja läpsiä avokämmenellä huutaen: "Pyyhi toi kolmeveen ilme naamaltasi ja myönnä tehneesi väärin! Ei selittelyä, ei väkytystä, ole nyt jumalauta kerrankin mies!!".

Muistaessani hänet tahdon välittömästi suihkuun hankaamaan itseäni juuriharjalla. Onneksi erheys oli lyhyt ja tapahtui vuosia sitten. Onneksi.

Pieni katsaus akuutteihin asioihin. Vuokraemon sohvassa on teetahra. Poistin tahran jollain superwhitebleachstainoff -pulverilla ja nyt soffa näyttää siltä, että siinä on istunut joku jonka perse hohtaa valoa. Kätevää?