perjantaina, joulukuuta 16, 2005

Parasta, pahinta

Itkin eilen silmät päästäni. Ja nyt pysähdyin hetkeksi fiilistelemään tuota ilmaisua. Mihin ne sitten laitoin? Pöydälle, vesilasiin, korurasiaan? No niin.

Ruotsalaisten, katkeransuloisten arkikuvausten sarjaan kuuluuva Masjävlar-leffa irroitti kunnon räkäporun. Viihtymisen ohella palasin pariksi tunniksi Päijät-Hämeen sydänmaille juhannuksiin, jouluhin, häihin ja hautajaisiin. Äitini puoleinen suku on pohjalaasta juurta, hirasta mutta niin helevetin hianoo. Rakkautta ei tunnusteta. Eikä virheitä. Ei ylipäätään tunnusteta mitään.

Sukujuhlat, voi ristus. Eno kaatuu nuotioon, serkku siivoaa hääpöydän heittämällä sen sisällön pöytäliinassa olkapäälleen, isoimman Mersun takahuuslaarilla on koko ajan äijäkööri Finlandia-lekan kimpussa, se ainoa selväpäinen sukuunnaitu vaimo juottaa mustaa kahvia nuokkuville ja rähinäviinaa juoneille, huolehtii ettei kukaan lähde järveen. Eräiden tanhujen VHS-taltioinnin viimeinen otos: seurantalon takaportailla pysytään hädintuskin pystyssä, mutta itsevarmuutta riittää Kalliolle kukkulalle -kuorolauluun, moniäänisesti tottakai. Juopuneet vaappuvat, säveltä ei tunnista. Kesäyö on valoisa yö.

Kamalaa ja rakasta. Kamalan rakasta.

Väkivaltainen leikkaus tähän hetkeen: avokonttorit ovat saatanasta. Minuutin välein joku hiihtää selän takaa ja keskeyttää jutut. Pomo vääntää tikusta asiaa, tulee heittämään jalkapuolen vitsin tai referoi Nytin artikkeleita omina havaintoinaan. Säälittävää. Lisätään en arvosta –listaan vielä pari asiaa: name dropping ja mielipiteiden apinointi. Omaa kiinnostavuutta on ihan turha yrittää korottaa kerran käsipäivää –tutuilla. Ei se hohto tartu, usko jo.

Loppuun eräs elämän perustotuus: vitsin venytys parantaa sen laatua. Esimerkiksi työpaikan neukkarissa lähettiä odottavista joululahjoista kannattaa sanoa

-Ei sun mulle olis näitä kaikkia tarvinnut ostaa.

JA

- Ostiksä mulle nää ihan kaikki?

JA

- Kauheen kilttiä, et sä oot ostanut mulle nää kaikki!

JA VIELÄ

- Heh-heh, ostit sitten mulle joululahjoja..


Jos ei vieläkään mene perille, voi huutaa. Kova ääni lisää hauskuutta. Terveiset vaan sinulle, täällä pyörähtänyt mies (ehkäpä talkkari).

Viikonloppua, ihmiset.