Taire kuuluu korvakäytävään

Sain tänään kahdesti taidetta: hyvin ja huonosti. Ensin luin Kreetta Onkelin Ilosta Taloa niiden Aleksin symppiksempien gatusoittajien veivatessa sydämeenkäypää satsiaan ja hörpin vahvaa kahvia. Parina hetkenä muistin taas miksi olen elossa.

Sittemmin eksyin morjestamaan vanhaa kamua avajaisiin, joissa eräskin tanssitaiteilija lauloi ranskaksi, tuijotti yleisöä väliin tuikeasti ja väliin imelästi ja heitteli "cest comme ca" -tyyppisiä kommentteja. Puolikuivasta valkoviinistä päihtyneet mammat huutelivat väliin bravo ja toimittajat kärkkyivät reunoilla. Parina hetkenä muistin, miksi elämä on välillä niin kovin, kovin tukalaa.

Pus.