keskiviikkona, tammikuuta 18, 2006

Feeniks - hän lentää vielä

Katson post-it-lappua johon olen listannut ranskalaisin viivoin yksittäisiä bloggausaiheita. En ymmärrä aiheista ensimmäistäkään. En osaa lukea, kirjoittaa tai ajatella, niin kuitti olen. Lapussa lukee "roikkuu useita blogeja". Ahaa, ahaa. Joku pointti siinäkin lieni vielä pari tuntia sitten. Vaan mikä, sitä tiedä en.

Eilisestä biisidisasterista toipuminen ottaa aikansa. En ole tohtinut avata koko iTunesia. Mahassa juilii ikävästi, kun ajattelen listan epäjärjestäytymishetkeä. Kuuden tunnin iltamien tuskaisesti kokoonpuristettu rakenne katosi hevonpeehen alle sekunnissa. On se helppoa, kun sen osaa. Ei auta "undo", ei auta itku, huuto tai näppäimistön hakkaaminen pöytään. Eivät auta viha ja uhkaukset. Ei se kuule, ei välitä. iTunes sukaa pyllyä. Period.

Näin jälkeenpäin tulee mieleen, että viileämminkin olisi asiaan silti voinut suhtautua. Jopa hysteerisen raivon vallassa on mahdollista tajuta, ettei tietokoneohjelma ymmärrä suullisesti annettuja käskyjä. Tein melkein systerit joka muinoin lankesi polvilleen lattialle kihartimen juututtua kiinni tukkaansa. Oman nauruni lomasta pyysin häntä nousemaan ylös ongelmanratkaisun helpottamiseksi, mutta alhaalta kuului vain lohdutonta tyrskintää ja vaikerrus "en mä pysty". Jalat pettivät hänellä alta. Draaman kuningatar.

Tukasta toiseen. Aamulla jouduin jälleen katselemaan erään kanssamatkustajani poninhäntää. Kyllä herrahenkilöillä saa pitkä tukka olla, mutta ei kiiltävää, tasapitkää tyttöponnaria. Ymmärrättekö? Rouhea, sekainen ruuhkatukka menee jotenkin. Tasapitkäksi leikattu, hoitoaineella kiillotettu pötkö ei mene. En saa silmiäni irti siitä vehnänvaaleasta laatasta. Näen vain päässäni kuvan jossa tämä tanakka nuorimies istuu alasti kampauspöydän äärellä, harjaa ponnariaan, hymisee ja kehrää. Puistatusten äiti.

Nyt on pakko skarpata ja avata se iSonofabitch. Jos alkaa ahdistaa, ajattelen jotain hauskaa sattumusta. Kuten sitä, että kirjoitin tänään asialliseen esitteeseen vahingossa "hiakkaranta". Piäni hiakkaranta, heh. Sinne ny kaikki nassikat.

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Onko se hiakkaranta Suamessa?

5:01 ip.  
Blogger Sonjuska said...

Juu, tua mansesterin suunnalla.

10:49 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home