Vibru on kuin karkkia mulle
Noiden kommenttilootien kirjainhahmovarmistimien (on se sana, on on) kirjaimet eivät yleensä muodosta mitään edes etäisesti sanaa muistuttavaa. Niitä on hankala tavata enkä ymmärrä niiden funktiota. Ennenkuin ensimmäinen tyhjentävä nördeselitys kilahtaa kommenttiosastolle, tahdon jakaa kanssanne tämänpäiväisen yllärin: mulle tuli VIBRU! Se on selkeästi sana - todennäköisesti substantiivi - ja se on kiva! Vibru nyt vain 15.90€, vibru mahtuu mukaan matkalle, vibrua saa nyt myös sinisenä!
Kertokaa mulle lisää vibrusta, jookoskookos. Ei tarvitse, jos väsyttää, vituttaa tai vitsi ei naurata. Muuten saa kertoa. Vibru ilahdutti mua, ehkäpä teitäkin!
Elämä surraa ja pörisee eteenpäin hitaasti, mutta vakaasti. Karahdin eilen matalikkoon, tänään uidaan jo käsipohjaa. Olen taas jaksanut olla ystävällinen aspoille ja töitäkin olen edistänyt millin verran. Olen kiva ja joustava, vaikka ideat torpataan ja aikataulut kusevat. Enää ei raivovituta, jomottaa vain tylpästi.
Ammennan elämänviisauksia televisiosarjoista, rakennan niistä narratiiveja. Aika surkiaa, etten sanoisi. Se jompikumpi Nip/Tuckista tajuaa, ettei tuleen sovi jäädä makaamaan ja minä säestän: aevan, aevan. En edes pidä sarjasta, mutta sen kolmen pennin metaforat kyllä kelpaavat. Tätä on epäelämä.
Suklaansyönti saa luvan loppua tähän. Ja jos ei se lopu, saa se luvan jatkua. Vaaka ei sano mitään, mutta naama niiaa. Kiitän geeneistä jotka lupaavat finnikavereita vaihdevuosiin saakka. Olen addiktoinut itseni erityisesti jäätelöön, mutta joulujäämistön konvehditkin kelpaavat. It's gotta be sugar, honey. Tiedän vieroittuvani heti, kun saan urheilun käyntiin. Sitten addiktoidun urheiluun, kunnes rampautan itseni.
Aloitin pari vuotta sitten capoeiran joka katkesi ensimmäiseen kärrynpyörään. Astangassa etenin pikapikaa jatkotasolle ja siinä vaiheessa pikapikaisuus yhdistettynä järjettömiin tavoitteisiin nosti tien pystyyn. Olen aina vetänyt itseni - ja ympäristöni - jengalle idioottimaisilla vaatimuksillani. Joogata voi silloin tällöin, ei tarvitse gurahtaa, seisoa salin ovella aamuviideltä ja toistella monotonisesti "onnpa hirrmun hyvä olo, eipä maistu viina, ei tupakka, ehei". Capoeirassa ei tarvitse pystyä yhden käden käsilläseisontaan kahden viikon päästä ja juosta voi ilman, että osallistuu maratoniin.
Opettelen kohtuutta.
Nyt lastu pakettiin, tupakki huuleen ja kotio niinko olisin jo. Morro.
Kertokaa mulle lisää vibrusta, jookoskookos. Ei tarvitse, jos väsyttää, vituttaa tai vitsi ei naurata. Muuten saa kertoa. Vibru ilahdutti mua, ehkäpä teitäkin!
Elämä surraa ja pörisee eteenpäin hitaasti, mutta vakaasti. Karahdin eilen matalikkoon, tänään uidaan jo käsipohjaa. Olen taas jaksanut olla ystävällinen aspoille ja töitäkin olen edistänyt millin verran. Olen kiva ja joustava, vaikka ideat torpataan ja aikataulut kusevat. Enää ei raivovituta, jomottaa vain tylpästi.
Ammennan elämänviisauksia televisiosarjoista, rakennan niistä narratiiveja. Aika surkiaa, etten sanoisi. Se jompikumpi Nip/Tuckista tajuaa, ettei tuleen sovi jäädä makaamaan ja minä säestän: aevan, aevan. En edes pidä sarjasta, mutta sen kolmen pennin metaforat kyllä kelpaavat. Tätä on epäelämä.
Suklaansyönti saa luvan loppua tähän. Ja jos ei se lopu, saa se luvan jatkua. Vaaka ei sano mitään, mutta naama niiaa. Kiitän geeneistä jotka lupaavat finnikavereita vaihdevuosiin saakka. Olen addiktoinut itseni erityisesti jäätelöön, mutta joulujäämistön konvehditkin kelpaavat. It's gotta be sugar, honey. Tiedän vieroittuvani heti, kun saan urheilun käyntiin. Sitten addiktoidun urheiluun, kunnes rampautan itseni.
Aloitin pari vuotta sitten capoeiran joka katkesi ensimmäiseen kärrynpyörään. Astangassa etenin pikapikaa jatkotasolle ja siinä vaiheessa pikapikaisuus yhdistettynä järjettömiin tavoitteisiin nosti tien pystyyn. Olen aina vetänyt itseni - ja ympäristöni - jengalle idioottimaisilla vaatimuksillani. Joogata voi silloin tällöin, ei tarvitse gurahtaa, seisoa salin ovella aamuviideltä ja toistella monotonisesti "onnpa hirrmun hyvä olo, eipä maistu viina, ei tupakka, ehei". Capoeirassa ei tarvitse pystyä yhden käden käsilläseisontaan kahden viikon päästä ja juosta voi ilman, että osallistuu maratoniin.
Opettelen kohtuutta.
Nyt lastu pakettiin, tupakki huuleen ja kotio niinko olisin jo. Morro.
posted by Sonjuska at 3:03 ip.
10 Comments:
Tää on varmaan vanha kysymys, mut paljonko painaa metrin pätkä ratakiskoa, ootko zekannu?
(30-40 kg?)
About 52 kg. Vaihtelee +- 2kg riippuen kuunkierrosta ja vuodenajasta.
Siitäs sait.
Saan heparin aina, kun joku ei muka ymmärrä mitä se kirjainmyhdistelmä siellä tekee.
Noh, vasta kun on poistanut satoja spämmejä omista kommenttilootistaan eikä ehdi sen takia kirjoittamaan postauksia, niin alkaa antaa arvoa vibrullekin.
Sori, tää on mulle arka paikka. Kyllä niin vitutti jatkuvasti olla poistamassa kaikenlaista paskapostia blogistaan.
Okei. Mä en vain muka oikeasti tiennyt. Enkä muka ymmärrä sen toimintamekanismia edelleenkään. Vibrun arvoa en ole missään vaiheessa kyseenalaistanut.
Mä en myöskään saa edelleenkään selvää kaikista kirjaimista ensimmäisellä kerralla.
No niin. Mun vilpittömyyden kyseenalaistaminen näyttää olevan mulle arka paikka.
Rauhaa, rauhaa.
hehee :DDD (arvaan kuitenkin että olet yli metrin, eli onko vastaus sittenkään 52...)
Ja todellakin hoksasin blogin pelkästään nimen perusteella, jotenkin erottuva.
Niinpä. No, metri mua painaa tuollaisen 32 kg. Siitä vain laskemaan!
Ajattelin vain, kun sulla on itselläsikin sellainen ja se pitää erikseen blogiin kaiketi laittaa. Minun ainakin piti.
Ylipäätään niin moni on kyseenalaistanut tuon kirjaintsydeemin, että sen ihmetteleminen ei kerta kaikkiaan voi enää olla totta.
Mutta voi se tietenkin olla. En minä sitä sano.
Olkoon tämä viimeinen kommentti tästä aiheesta.
En ole tietoisesti valinnut tai jostain kaivanut tätä kirjainjuttua (vastaisuudessa KJ) vaikka todennäköisesti olen sen kuitenkin itse ruksinut perustamisen jossain vaiheessa. Bloggerissa se lienee vakio?
Kuten taannoisista linkkihässäköistä voi päätellä, en ole mikään tietskanero. Blogi syntyy ja perustuu vaivalla ja väännöllä, sinne kirjoitetaan ja nyt osataan jo laittaa linkki. Paljon muuta ei blogista tai sen oheistoiminnoista ymmärretä. Näin se on ja näin on hyvä.
En ole lukenut ainuttakaan KJ:tä kyseenalaistavaa kommenttia. En ylipäätään kiinnitä huomiota data-asioita käsitteleviin kirjoituksiin. En kyseenalaista vaan ihmettelen ja kysyn. Päättelin, että hommalla on varmaan jokin perusteltu tarkoitus ja jotenkin se toimii, mutta ei se sitä tarkoita, että YMMÄRTÄISIN!
Kiitos, ettet sano ettei tämä voi olla totta. Koska minulle yksi takuuvarma suhteettoman raivovitutuksen aiheuttaja on rehellisyyteni epäileminen.
Plah. Nyt vituttaa. Bloggaaminen on perseestä.
Hö, enhän minä edes sanonut pahasti. Anteeksi nyt.
Ei haita, kaiks hyvin. Ei tarvitse pyytää anteeksi. Tuli yliherkkyys, ressi ja puolustuskanta. Mennään eteenpäin, eiksje.
Tykkään teistä ja bloggaaminen on ihan ok.
Nimim. Sininen kyynel -88
Lähetä kommentti
<< Home