Vaiheessa -

Näpy. Aloitin typerän, linkkikikkailulla jo alkuunsa pilatun tekstin ja pyyhin sen pois. Paras tapa varmistua kielen keskinkertaisuudesta on yrittää välttää keskinkertaisuutta. Ja tämä on vain yksi elämän tsiljoonista paradokseista. Turhauttavaa.

Tekee mieli tupakkaa ja suklaata. Poltin jo ja kävin Fasun laatikolla. Nyt en enää löydä elämän tarkoitusta, kun kaikki hyvät kortit on jo käytetty. Töitä en mieli, enkä niistä tyydyty. Mietin vain, että onko porolla häntä (tängjuu, Pykimä) ja laittaisiko elämän tarkoitus vai elämäntarkoitus. Vai kenties elämänkartoitus, kuten jo kerran kirjoitin.

Mitä sitä väkisin päkistämään.

Kuunnellaan Brompton Oratorya. Mietitään vanhaa rakkautta. Kysellään, että mihin se kaikki aika ja ne kaikki mahdollisuudet katosivat. Ja miksei niitä (ilmeisiä harhoja) saa enää takaisin. Mihin loppui uskallus, milloin alkoi tämä elämästä vetäytyminen. Ovatko jotkut rakkaudet sellaisia, ettei niistä voi eikä tarvitse päästä lopullisesti yli.

Ja mistä nämä klisheet tulevat ja miksi niitä on niin monta.