Keskiviikko

Harvinaisen kiireinen viikko ja viimeisetkin langanpätkät pakenevat käsistäni. Bloggaamiselle aikaa on minuutti siellä ja toinen täällä, siksi nämä torsopostaukset. Hoppu kiristää vannetta ja unohdan juoda, elimistö rullaa tuplanopeudella. Iltaisin en saa mistään kiinni, liityn sohvan orgaaniseksi jatkeeksi ja pakenen fiktioon. En jaksa olla koko ajan kiinni tässä maailmassa, pois on päästävä.

Tällä viikolla on pitkästä aikaa palaveria toisen perään. Inhoan palavereita ja sitä tehottomuutta jolla ne hoidetaan. Tämänpäiväisestä parituntisesta olisi päässyt tunnissa, elleivät asiakkaat olisi jääneet jankkaamaan lillukanvarsista ja juuttuneet kinnaamaan omiin valtataisteluihinsa. Mikään ei (ammatillisessa mielessä) ole kiusaanuttavampaa, kuin toisiaan nokittavat tai toisilleen suoraan vittuilevat asiakkaat. Sähinän yltyessä on hyvä tuijottaa neukkarin seinää ja laulella mielessään vaikspa valsseja.

Eilen kioskilla piipahti Speedy, asiakas joka on pikakelauksella non-stop. Hällä on tapana heittää toimeksiannot samana päivänä, kun homma pitää olla painossa. Näinpä tälläkin kertaa. Hää myös pelmahti ovesta viiden minuutin varoitusajalla ja ilmoitti olevansa vartin. Puoli-vitun-toista tuntia siinä sitten käänneltiin ja myyntimiehen sylki roiskui. Nuo ovat vaikeita tilanteita, jalka vispaa ja pelkään kajauttavani ilmoille epätoivoisen huudon: ”Hiljaa jo, hiljaa, hiljaa, HILJAAAAAAAAA!!!!”.

Se päivä tulee, sanokaa mun jne.

Palaveriin ajettiin Kisiksen juoppoputkan ohi ja duunikaveri ihmetteli poliisiautoja. Ei tiennyt säilöönoton siinä sijaitsevan. Sanoin, että putkahan se siinä ja lähes jatkoin, että sinne minäkin päädyin syksyisenä yönä silloinjasilloin. Onneksi ymmärsin, että nyt ollaan vihollisen parissa ja kaikkia epämääräisiä insidenttejä ei pidä framille leväyttää.

Stadionin parkkipaikalta hoippui hyvin kalpea hahmo jonka naama oli jotenkin outo. Pienen neuroottisen hetken ajan olin varma, että se oli aito living dead ja mikäli katsoisin peruutuspeiliin, se seisoisi keskellä tietä ja tuijottaisi peräämme. Ja tuo ilmaisu veikin terän koko saagalta: elävä kuollut tsekkasi perämme. No, edes joku.