tiistaina, helmikuuta 07, 2006

Sohaisu

Kirkas olo, hektinen jopa. Kioskilla kun yksi alkaa hötkyillä, ovat muut piakkoin samassa venheessä. Asiakas natkuttaa ja hienosäätää, kääntää takkia ja vaihtaa homman kärkeä tunnin välein. Dedis on ihan kohta eli meni jo. Näin aina. Mulla ei tietty ole liossa senttiäkään joten rauhaa ja rakkautta vaan.

Olen ilmeisesti epähuomiossa kutsunut pahaa karmaa (mikä ei ole mitenkään mahdollista, koska olen hieno ihminen) tai sitten Ikea vaan yksinkertaisesti sukaa niin syvältä ettei ole tosikaan. Perjantaina hellin käsin ja porin asennettu rullaverho kuori eilen itsensä pois tangosta. Maailma oli sille ehkä liikaa, ehkä se päätti pudottautua kuolemaan. En mä tiedä. Jotenkin en yllättynyt lainkaan. Olen sponssannut aikiaa tässä kuussa ainakin puolellatoista tonnilla ja 40% kamoista on ollut täyttä skeidaa. Oppi omaksuttu, kiitosta vain. Kämpässä joku määrittelemätön paukkuu aika ajoin aika saamarin kovaa, pelkään lasisen telkkutason puolesta. Ruotsalaista laatua sekin, luonnollisesti. Antakaa jo armoo.

Tilauksessa on ainakin desin verran sielua ravitsevaa flirttiä. Muuten muumioidun ja minusta tulee outo ihminen. Oman valtakuntani kuningatar, saari, pariton kenkä ja kaikkia muita ontuvia metaforia. Lauantain kekkeroiset todistivat tosin ja taas, ettei kemiaa voi pakottaa. Ja että on liian väsy ja kokenut virittelemään mitään keskinkertaista tai ihan jeessiä.

Huomaan seilaavani epävarmoille vesille, kynä tyrehtyy. Jäämme pohtimaan.

18 Comments:

Blogger justsopivasti said...

*vajaa desi flirttiä, pikkuisen epävarmuutta, luraus mysteeriä sekä hyppysellinen puhdasta *****

2:07 ip.  
Blogger Sonjuska said...

Jei! Kevät.

2:16 ip.  
Blogger justsopivasti said...

Hakaniemenranta. Salmiakki. *****

2:24 ip.  
Blogger justsopivasti said...

Rauhootu valkama. Tämä tuli niin kovin äkkiä. Kyllä sitä ensin pitää nyhertää lautasliiinaa kiusallisen hiljaisuuden vallitessa.

2:33 ip.  
Blogger Sonjuska said...

Hakaniemenranta. Pullasorsa. Lämmintä kuoharia. Alepasta evästä ja kertakäyttöhaarukoita. Siellä nähdään sit.

Emmä tajuu enää mistään mitään.

2:36 ip.  
Blogger Sonjuska said...

Olet oikeassa. Mulla tippuu rööki hamoselle ja spagetit rinnuksille jo ny. Perkele, minkä teit.

2:45 ip.  
Blogger justsopivasti said...

Hassusti kommentit aika-avaruusakselilla kummallisesti. Ehkä jopa väärinpäin. Vaan mikä mielestäni on väärin eipä välttämättä ole sitä toisaalla.

Helvetin universumi.

3:01 ip.  
Blogger Sonjuska said...

Äläs muuta sa. Ihan ko tappelisit ja toppuuttelisit keskenäsi. Ja mä myös. Mut ei me välitetä. Ollaan lastuja universumin mielipuolisilla laineilla.

Noi-ikkää tuli se rimakin alitettua ehkä kilometrillä.

Peeäs, kuinka sivupohjaan saa liitettyä sähköpostiosoitteen? Niinq oman, ei naapurin marjaanan.

3:14 ip.  
Blogger justsopivasti said...

Duoda.

Meet niinku eka sinne blogiis. Sit siel on kohta Template *klik*
Sit tulee kaikkee hölmön näköstä koodia. Älä säikähdä vaan hörppää kahvia/teetä ja keskity.

Sit ettit tota töhkää mihin kohtaan haluut sen osoitteen. Esim. toi about. sonjuska. Jne.

Tosin tietääkseni sen saa kyllä tuonne profiiliin ihan helpomminkin. Luulisin.

3:24 ip.  
Blogger pyksy said...

Tällä hetkellä olo on kuin sun rullaverholla. Voisin kuoriutua ja pudottautua. Kipeyttä tulossa. Snif. Piristit. :)

3:26 ip.  
Blogger justsopivasti said...

Noni. Dashboard ekku. Sit siel oikeees reunas on sun profile. Edit profile ja sieltä sit rok rok.

3:40 ip.  
Blogger Sonjuska said...

Myöhästyit, mä velhoilin sen sinne jo isse. ROK!!!

3:59 ip.  
Blogger Sonjuska said...

Pyksy! Äkkiä hunajaa ja mustaherukkamehua. Ja jos on vielä kurja olo, niin kerron kuinka äskön astuin oikeaoppisesti harjanvarren päälle. Se ei ponnahtanut mun kasvoon, mutta melkein. Motoriikkahäiriöitä ilmassa.

4:09 ip.  
Blogger Sonjuska said...

Persiilleen meni. Virhe korjattu ja nyt saa panna postiakin. Hehe. Saa panna postiakin.

Hohhoijaa..

4:33 ip.  
Blogger justsopivasti said...

Ootko koskaan pannukakkua?

11:35 ap.  
Blogger Sonjuska said...

En, mut otaks kinkkusämpylää?

12:00 ip.  
Blogger justsopivasti said...

Jos kinkku on mehevää.

12:27 ip.  
Blogger Sonjuska said...

Futaako posti vai sukaako 24Artic? Paskan möivät, jälleen.

1:41 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home