(Z)sorron yö(perhonen)

En ehdi mitään, paitsi närästää. Eilisen löllöilyn satoa korjataan, olen suoltanut sellaista soopaa sellaisella tahdilla, että, että jotta.

Katsokaa, hän ei keksi mitään. Kauhea ressi.

Pimsit (aka PMS) ohi, kiitos herran. Puukko alavatsassa on parempi kuin tsybäle tsibaleessa. Katsokaa, hän ei keksi mitään.

Ressi.

Kuvapankissa tarjosivat purkkipuhelimia hakusanalle Innovative. Niin, mitään kekseliäämpää ei maa päällään kanna. Toinen vaihtari oli ihminen reppuraketti selässään, eri variaatioin. Hyperactive-sana avasi ruudulle useita joogeja. Miksi?

Tähän päättyy tämä säälittävä naukaisu. Riistäjä huohottaa niskaan, aurinko laskee, puuvillapellolla soi tuskaisa blues. Toisinsanoen meikit pykälään ja kaffelle. Kovaa on, elo.

Flammable

Pinnistän tässä päivän viimeisiä minuutteja perslihaksellani. Premenstruaalioireet hallitsevat, töitä en ole tänään tehnyt minuuttiakaan. Olen valinnut julisteita jotka ovat aivan perästä kaikki tyynni, pelannut Zookeeperiä (nyrpistäkää vaan, mä paan teidät riviin ja te räjähdätte), syönyt kaurakeksejä (keksien irvikuvia, kuivia krispejä) ja kivahdellut.

Aion ottaa ensimmäisen mahdollisen linjurin kotio ja pitää helvetilliset suklaaorgiat. Minä ja soffa, me kaksi olemme yhtä tänä iltana. Puhelimella ei kannata rinkuttaa. En pysty vastaamaan, koska mulla joko on suussa suklaata tai sitä on matkalla sinne ihan näillä näppäimillä.

Bensa vähissä

Kraakku.

Olen pahalla tuulella. Pahan tuulen nimi on PMS. Olen pahalla tuulella ja agressiivinen. En pidä agressiivisista ihmisistä. Agressio imee minusta viimeisenkin energian. Lopetan agression.

Ompelin lauantaina 6 tuntia verhoja. En ole käsitöiden ystävä, eivätkä käsityöt ole minun ystäviäni. Me taistelimme rankasti ja käsityöt voittivat. Itkaisin ja panin rätit muovipussiin. Muovipussin jätin ystävälleni. Joka itseasiassa teki valtaosan itse ompelutyöstä. Minä käänsin reunoja ja huusin. Poltin erittäin monta tupakkaa ja nojasin monesti päätäni käsiini. Join puolitoista pulloa Karhua ja lähdin ulos. Kolmosen ratikassa känninen teinimonsteri uhkaili minua väkivallalla. Siitä tuli minullekin hyvin väkivaltainen olo ja toivoin hänelle paljon epäonnea elämässä.

Keskuskadulla äkkäsin eksän seurueineen ikkunan takana baarissa. Painuin sinne kaahottavan akkalauman keskelle ja join tuopin kalijaa. Se oli viikonlopun mukavin osa. Eksä kehui kehitystäni ihmisenä (uh?) ja seura oli vain kaikin puolin viehättävää. Poistuin kotio huippukohdassa, en sen jälkeen.

Täällä töissä kukaan ei ole puhunut kenellekään sitten aamun. Ei ole asiaa. Hitsi, on vaikea kuvitella tämän palkitsevampaa työtä ja työympäristöä. Tekisikö esitettä vai tekisikö esitettä vai ehkä esitettä.

Ei ole asiaa. Ei vain ole.

Katkera jälkikirjoitus

No niin.

Mikäli edellinen postausyritykseni ei olisi mennyt täydellisesti vituralleen, olisitte saaneet lukea

- selostuksen vaatekerrastani: rispaantuneet sukkikset, nilkkasukat, mustat toppikset jotka ovat ihan pylpyrästä, oliivinvihreät reisarit joiden kustomoidut lahkeet ovat alkaneet purkautua, ruskea imagovyö, kermainen paitapusero ja tiukka gerrmainen villapaita (alkuperäinen kirjoitus oli paitsi tuhat kertaa kattavampi, myös hauska)

- yleisiä ajatuksia vaatteista ja muodista

- ajatuksia perjantaista

- ajatuksia kuvapankeista

- ajatuksia ompelemisesta

- tiedon hiusteni pituudesta

- ajatuksia maanis-depressiivisyydestä

ja niin edelleen ja niin edelleen.

Pitkästä aikaa sana soljui ja teksti täytti meitsiteitsin standardit, mutta se ei Bloggerin homeperseelle riittänyt.

En kykene enää tänään toistamaan suoritustani ja olen siitä pahoillani. Tekstini lopussa väitin mielialani saattavan kallistua positiiviseen, mutta se on paskapuhetta. Huvittaisi heittää tämä mäkki ikkunan läpi kadulle ja ampua, polttaa, hakata ja tappaa Bloggeri.

Hyvää viikonloppua.

Kuinka tämän sanoisin

KIRJOITIN PUOLITOISTA TUNTIA POSTAUSTA.

BLOGGER HÄVITTI SEN.

VITUTTAA NIIN PALJON, ETTÄ HAJOAN KOHTA ATOMEIKSI.

EI MUUTA.

Antaa kaikkien kukkien jne.

Vice Magazinen kuukausittaiset DON'Tsit on taas listattu. Sarvet kasvaa ja räkänauru raikaa!

Vanhoja herkkuja pääsee vaklaamaan vanhoja covereita klikkaamalla.

Ennen puuroa ei voi

Meitsin lemppariaihe, bussit. Saamari, kun on tätä vartta siunaantunut niukinnaukin satakuuskyt senttiä, niin jalat eivät ylety maahan kaikissa penkeissä. Säilytä siinä sitten arvokkuutesi, kun ketarat heiluvat tuulessa ja veri ei kierrä reisiin. Tuli vaan mieleen tuossa aamunkoitteessa. Oli aikaa miettiä, kolme varttia. Eilinen kuski lähti myöhässä, lukitsi itsensä ajokopin ulkopuolelle, unohti takaoven auki muutaman kerran ja oikaisi Hakaniemessä torin kautta, kun ei jaksanut odottaa etanajonon liikkumista. Persoonat piristävät.

Ufox on ihq. Kelluin illalla joustinpatjallani ja nautin trooppisesta ilmastosta. Melkein kuulin margarita-kellon kilkatuksen - niin varmaan. Naapuri lorotti keskelle pönttöä (tytöt tietää mistä puhutaan), lenkoneet pörisivät, Halonen, Niinistö ja maikkarin vaalitoimittajat huusivat toistensa suuhun. Olen kunnostautunut keskusteluiden seuraamisessa, en salli itseni olla ihminen joka äänestää se on kiva se -perustein. Kohtuuden nimissä on annettava myös vastapuolelle mahdollisuus. Sale sai sen ja onnistui varsin mallikkaasti, mutta neliö nyt ei vaan mahdu kolmioon. Ainakaan Salen neliö mun kolmioon. Öö..

Minulla on tällä viikolla ollut pari near-to-death -kokemusta. Ostan kohta oman Bobcatin ja kostoni tulee olemaan julma ja kohtuuton. Sinä eilinen jamppa joka hivottelit minua kauhallasi: Kaisaniemen kentällä nähdään.

Askaa on taas kaukaloittain, mutta on pakko käydä putrolla tässä välissä. Pomo lähti hakemaan huopahattua huollosta. Voi hesusmaria mitä porukkaa.

Loppuun muistutus itselle: ylimääräisten esineiden poistaminen perseestä vähentää kireyttä.


Well, the more you try to shave the cat
The more the thing will bite and scratch
It's best, I think, to leave it's fur
And to listen to it's silky pur

(Cake: Tougher Than It Is)


Edit: Huomasitteko muuten jo, että tuossa maanteiden pantterissa toimii kaikki tekniikka? Toimii sorakauha, toimii lumikauha ja toimii haarukka. Jos alkaa huikoa kesken lapioinnin, voi helposti vetää maksalaatikon suoraan paketista.

NO VITSIVITSI!!!

*on aika unosten*

Neloinen

Kun ressi haukkaa persiistä, on aika meemin! (via Marinadi)

Neljä työpaikkaa, jotka minulla on ollut elämäni aikana

- Siltavahti
- Lakikirjojen oikolukija
- Ostos-tv:n aspa
- Copy

Neljä elokuvaa, joita voin katsoa uudestaan ja uudestaan

- Blade Runner
- Some Like It Hot
- 10 - Nainen kuin unelma
- Leaving Las Vegas

Neljä paikkaa, joissa olen asunut

- Liipola
- Pihlajisto
- Pitäjänmäki
- Montpellier

(plus 14 muuta)

Neljä TV-ohjelmaa, joista pidän

- Six Feet Under
- Muotidiili (oh dear)
- Tehis
- L-word

Neljä paikkaa, joissa olen käynyt lomalla

- Porto, Portugal
- Isokyrö, Finland
- Rodos, Greece (kahdesti - tykkään ottaa henkisesti turpaani)
- London, England

Neljä suosikkiruokaani

- Kaurapuuro
- Kanajauhelihakastike ja spagetti
- Thai Red Curry (Alepasta, alle 3 egeä)
- Jäätelö

Neljä saittia, joilla käyn päivittäin

- Google
- Blogilista
- Cute Overload
- Arvopaperin Kiinteistöklubi

(Saan tosi vistoa tyydytystä salkkumiehien uhoomisen lukemisesta. Kun asuntomarkkinat romahtavat ja henkseleiden paukuttelu loppuu, nauran ja taputan käsiäni. Brassailijat ja kuspäät hamuavat pikavoittojen sijaan taas äidin tissiä, mutta kukaan ei lohduta kiusaajaa. Universaalit lait pätevät nyt ja aina.)

Neljä paikkaa, joissa olisin mieluummin juuri nyt

- Rio De Janeiro
- Iso kainalo
- Himalaya, edessä vati ruokaa ja huurteinen ölppä
- Seurasaaren nakuranta, heinäkuussa

Neljä blogia, joita mainostaa

Listalla on.

1-0

Eilisestä Punaisesta langasta.

Joko Tastulan kyvyt eivät kantaneet muna on kana on muna -tyyppistä argumentointia pidemmälle tai sitten hän uhrautui Halosen edestä. Ihan tosi. Niin suoraa provokaatiota ja ykstattaa-päätelmiä hän esitti. Minä veikkaan jälkimmäistä, koska kuvittelen Tastulan kuitenkin (salaa) liputtavan Haloskan puolesta.

Niin tai näin, moottori hyrräsi ja Halonen loisti. Myötäily ja perseennuoleminen olisivat upottaneet Tartsan, mutta Tastulan umpipuusta veistetyt väittämät saivat hänet vaikuttamaan erityisen valppaalta, terävältä ja pätevältä.

Hyvä.

Nada

Skriik, sanoo limakalvo ja lopettaa toimintansa. Heräsin neljältä akuuttiin happivajeeseen. Soitto huoltomiehelle varmisti, että illansuussa matka käy ilmankostutinkauppaan. Ufox tulee taloon. Suomalaista muotoilua terävimmillään, etten sanoisi. Ei auta itkeä.

Jotenkin olen onnistunut ylittämään budjettini sadoilla euroilla ja koto on edelleen vailla verhoja ja mattoja. Ikkunani eteen alaviistosti valmistuvat talot saavat pian asukkaansa ja verhot on pykättävä kasaan tai tissisilteen kekkulointi saa loppua. Minussa ei ole tippaakaan ekshibitionistia, ajatus keskiluokkaisista runkkareista on puistattava. En vain jaksa nähdä itseni peittämisen vaivaa, kun seilaan kylppäristä makkariin. On tuo sisustusinto päässyt nuupahtamaan. Menee se noinkin. Silmä tottuu pahvilaatikkopinoihin ja harmaaseen muovimattoon. Kirjat ja levyt löytää eteisen kaapista.

Harvinaisen vähän on sanottavaa. Tää on tätä, latteaa arkea. Sisustus sitä, ilmastointi tätä, bussikuski plaaplaa. Söin eilen hernaria ja porkkanaa, töllöstä tuli erilaisia ohjelmia. Maito oli päässyt happanemaan, kaadoin sen pois. Vessapaperi loppui.

Joo. Kyä se loppui.

tiisdag eikä tippaakaan yli

Olen havainnoinut kurtistuneeni. Luomissa ei ole viisi vaan viisikymmentä juonnetta ja ilmehtiessäni näytän rusinalta. Ennen olin rypäle. Ehkä pakkanen, mahdollinen rakennuspöly ja kodin koneellinen ilmastointi ovat tehneet tehtävänsä. Happea kämpässä on, mutta se ritisee. Silmissä on tikkuja ja pikkukiviä. Pyykki sentään kuivuu kahdessa tunnissa. Kahdessa. Kosteuttajan paikka.

Olen laiminlyönyt sieluni temppeliä jo lähes - ei vaan YLI - puoli vuotta ja sen huomaa. Lihakset itkevät ikäväänsä jossain kelmeän ihon piiloissa, kaik jäntevyys ja elastisuus on mennyttä. Jos oikein tiristän, niin voin nähdä haukkareiden ääriviivat ja kuvitella mitä muutaman kuukauden treeni tekisi. Jostain täytyy kaivaa se voima kitkuttaa pari viikkoa tuskaisesti, kunnes kroppa muistaa taas mikä menee mihinkin. Olen velttoilu-hiilarikierteessä, pelkkää sokeria koko tsigu.

Bussimatkailu alkaa todella tympiä. Ei tuu, tulee myöhässä, ruuhka jumittaa, tulee vikaa, istuu märkyyteen ja kestääkestääkestää. Kaipaan keskusta-asumisen vapautta ja sitä, että pysäkille voi lampsia aikatauluja kumartamatta. Kymmenen minuutin sisällä joku vehje tulee kuitenkin. Meillä jos joutuu huitomaan linjurin takavaloille, niin käsillä saattaa olla hyvinniin puolen tunnin odotus. Kertaakaan kuukauden aikana ei ole käynyt niin, että olisin ytimen päässä osunut Rautatientorille muutamaa minuuttia ennen lähtöä. Kyllä se auto on joka jumalan kerta mennyt aivan juurikin minuutti-kolme sitten.

Pomo on taas tänään ollut yksi negaation ruumiillistuma. Bussi jurnutti sen kolme varttia 20 minuutin sijasta ja kioskilla sain tympeää naamaa, hienonhienon päänpudistuksen kera. Saatanan nuivaa. Menin aivan järjettömään sisäiseen raivotilaan. Juuri sellaiseen joka purkautumattomana kehittää pahanlaatuisia kasvaimia tai minimissään karvoitusta kasvoihin. Paiskoin hetken ovia, lusikoita, laseja ja vessanpöntön kantta ja uhosin kuiskaten eroavani. Kävin päässäni herkullisen, kitkerän dialogin esimieheni kanssa. Eropuheessani korostin tyynesti huoltani siitä, kuinka hänen on ylipäätään mahdollista elää täyspainoista elämää, kun koko hänen olemuksensa tihkuu sappinestettä. Sitten rauhoituin ja kirjuutin tekstiä.

Mä joskus vielä kuukahdan tähän jatkuvaan nielemiseen ja patoamiseen. Vatsa on täynnä jo, ei enää kiitos.

Ei vaan, nyt on pakko vetää joku eines. Tapan kohta jonkun näissä nollaverensokeriangsteissani.

pelasu konsentroituna

Maailma on muuttunut yhdeksi isoksi valkoiseksi puhuriksi. Minä tykkään. Kotona hissuttelen pelkässä teepaidassa ja pörrösukissa. Seisoskelen ikkunan ääressä, päivittelen ääneen hyhmäistä maisemaa ja hörppään lisää kaakaota. Malmin lentokentän pienkoneet suristelevat talon yli ja pelkään, että jonain kauniina sunnuntaiaamuna herään siihen, kun lenskari ajaa ikkunastani sisään. Mahdollisuus on olemassa.

Menin perjantain juhlimuksissa hunningolle, mutta maailma ei loppunutkaan lauantain kankkuseen. Taskusta löytyi taksikuitti ja takki haisee edelleen currymajoneesilta, mutta kukaan epämiellyttävä ei klähminyt ja muistikuvat ovat kirkkaita. Kiitos tarpeeksi miedon boolin ja vain yhden baarissa nautitun GT:n. Ihmiset eivät epäröineet hiestyä tantsulattialla, tunnelma oli iloinen ja jotenkin ihan helevetin kannustava. Jei.

Sen verran haukoin henkeä lauantaiaamuna, että päätin tehdä korjaavan liikkeen kohti alkukotoa. Kas, kun rapulassa mikään ei voita äiteen kermassa lilliviä patoja ja 90 asteen löylyjä. Mama viljeli harvinaisen lakonista huumoria ja minä säestin:

(risteyksessä tyttö ylittää hitaanlaisesti tietä, äiti hiljentää)

- No tosta nyt ei paljon saisi.
- Pisteitä vai kakkua?
- Kakkua.
- No anna palaa sit.

Outoa on, että perstaina hameenhelmassa roikkumalla roikkunut hlö ei ole vastannut vuorokausi sitten lähettämääni viestiin. En se minä ollut joka vonkasi yöksi samalle patjalle ja rinkutti puhelimella heti aamusta ja kärtti kylään. Minä olin se joka kieltäytyi kohteliaasti ja hyvin perustein, mutta myöntyi iloisesti kaffepainotteiseen deittiin tässä päivänä jonain. Tuulen suunta on muuttunut lauantain ja sunnuntain välisenä aikana, ehkä paarista on tarttunut matkaan hehkeämpi vosu. Niin tai näin, I'm too old for this kinda bullshit.

Rupean surffaamaan. Siitähän minulle maksetaan.

Viilennäs vähän

Tupakkapaikan keskustelua kuunnellessa tuli mieleen, että olisipa kivaa olla aikaansaava ihminen. Sellainen joka keksii, innostuu ja järkkäilee. Runoilta, jee! Pieni performanke kaverin synttäreille, juu! Laitetaan tellu kiinni ja leikitään sanoista tarinaa, jei! Voi gnääh. Ei jaksa keuhkota. Olen varmaan perinyt tämän kohkaajiin kohdistuvan epäluulon äidiltäni joka ei voi sietää ylenmääräistä täpinöintiä. Lähden mukaan, jos ryhmän jäsenet pysyvät jotenkuten nahoissaan. Mikäli tuulettelu ja kiljahdukset alkavat heti kättelyssä, minä vetäydyn. Tanssikaa ja taputtakaa käsiänne keskenänne. Katsotaan onko teistä vetämään hommaa finaaliin.

Ehkä minua syökin juuri tuo pitkäjänteisyyden puute. Ne isoimmin elehtivät kun eivät yleensä välitä osallistua eniten aikaavieviin ja vittumaisimpiin osioihin: organisointiin, tuotantoon, käytännön vääntöihin. He saapuvat suunnittelupalavereihin ja oksentavat ulos valtavasta itseilmaisun tarpeestaan kumpuavaa outer space -sontaa kunnes pläänin jokainen yksityiskohta on käännetty nurinperin. Kun vastuuta aletaan jakamaan, ovat he jo bissellä jauhamassa paskaa. Yleensä heidän valinnoiltaan puuttuvat myös alkeellisimmatkin perusteet.

- Tää ois niinku jeesus, mut nainen ja sillois radio kädessä, MUT SIIN EI OIS MIKÄÄN KANAVA PÄÄLLÄ ja sit siin puolessavälissä tää laskis sen radion maahan ja asettais sen päälle VALKOISEN LILJAN.
- Miksi?
- Must se ois hyvä.
- Jaa. Tämä selvä.

Kura oli syönyt vähän mustaa makiaa. Niin siinä käy. Viime kesänä ilahduin suunnattomasti, kun eräältä tyttöpuoliselta ystävältä tuli ilmoitusluontoinen tekstari: "Söin eilen 15 metriä lakua. Arvaa onko paska lentänyt". Säilytin sen puhelimessani niitä tilanteita varten, kun kuminauha pollan ympärillä alkaa olla tapissaan ja ajatus liitää kaukana ylimmissä kaasukerroksissa. Back to the basics.

Tähän on hyvä panna piste. Nähdään maanantaina.

Lyhyestä veisu kaunein

Äsken tupakalla seisoessani jalkani jäätyi maahan kiinni. Onko tämä ihmisen elämää, kysyn vain. Erään vanhan tuttavani mukaan siedettävästä on siirrytty epäinhimilliseen silloin, kun räpäyttäessä silmäripset jäätyvät toisiinsa kiinni.

Dj-setti pulkassa. Asiakaspalaverissa flirttailin törkeästi erään vanhemman insinöörin (!) kanssa. Ihme meininkiä.

Juhlavaatteet pesemättä, kulmat nyppimättä, lahja paketoimatta, kortti askartelematta, tiskit tiskaamatta, yöunet nukkumatta. Mättä / matta, siinä eloni soundi.

Tämä on 50. postaus. Nopeasti ajateltuna luku muuntui mielessäni puoleksi vuosisadaksi: pitääpä kirjoittaa puolivuosisataispostaus. No juu, ei sentään.

Nyt tukka putkelle ja tukkuun. Tuk-tuk, juhlajuna puksuttaa.

iTunes, the love of my life

"Soittolistan kappaleiden aiempi järjestys voidaan palauttaa osoittamalla äärimmäisenä vasemmalla olevaa sarakeotsaketta (numeroiden yläpuolella), jossa näkyy soittojärjestys."

Olen sanaton.

Feeniks - hän lentää vielä

Katson post-it-lappua johon olen listannut ranskalaisin viivoin yksittäisiä bloggausaiheita. En ymmärrä aiheista ensimmäistäkään. En osaa lukea, kirjoittaa tai ajatella, niin kuitti olen. Lapussa lukee "roikkuu useita blogeja". Ahaa, ahaa. Joku pointti siinäkin lieni vielä pari tuntia sitten. Vaan mikä, sitä tiedä en.

Eilisestä biisidisasterista toipuminen ottaa aikansa. En ole tohtinut avata koko iTunesia. Mahassa juilii ikävästi, kun ajattelen listan epäjärjestäytymishetkeä. Kuuden tunnin iltamien tuskaisesti kokoonpuristettu rakenne katosi hevonpeehen alle sekunnissa. On se helppoa, kun sen osaa. Ei auta "undo", ei auta itku, huuto tai näppäimistön hakkaaminen pöytään. Eivät auta viha ja uhkaukset. Ei se kuule, ei välitä. iTunes sukaa pyllyä. Period.

Näin jälkeenpäin tulee mieleen, että viileämminkin olisi asiaan silti voinut suhtautua. Jopa hysteerisen raivon vallassa on mahdollista tajuta, ettei tietokoneohjelma ymmärrä suullisesti annettuja käskyjä. Tein melkein systerit joka muinoin lankesi polvilleen lattialle kihartimen juututtua kiinni tukkaansa. Oman nauruni lomasta pyysin häntä nousemaan ylös ongelmanratkaisun helpottamiseksi, mutta alhaalta kuului vain lohdutonta tyrskintää ja vaikerrus "en mä pysty". Jalat pettivät hänellä alta. Draaman kuningatar.

Tukasta toiseen. Aamulla jouduin jälleen katselemaan erään kanssamatkustajani poninhäntää. Kyllä herrahenkilöillä saa pitkä tukka olla, mutta ei kiiltävää, tasapitkää tyttöponnaria. Ymmärrättekö? Rouhea, sekainen ruuhkatukka menee jotenkin. Tasapitkäksi leikattu, hoitoaineella kiillotettu pötkö ei mene. En saa silmiäni irti siitä vehnänvaaleasta laatasta. Näen vain päässäni kuvan jossa tämä tanakka nuorimies istuu alasti kampauspöydän äärellä, harjaa ponnariaan, hymisee ja kehrää. Puistatusten äiti.

Nyt on pakko skarpata ja avata se iSonofabitch. Jos alkaa ahdistaa, ajattelen jotain hauskaa sattumusta. Kuten sitä, että kirjoitin tänään asialliseen esitteeseen vahingossa "hiakkaranta". Piäni hiakkaranta, heh. Sinne ny kaikki nassikat.

*******

VITUN SAATANAN iTUNES VITTU MÄ TAPAN SUT SAATANANVITUN PÄLLI VITTU KOKO PÄIVÄN TYÖ TAIVAAN TUULIIN TAJUAKKO KUINKA VITUSTI NYT VITUTTAA SAATANAVITTU KELLO TULEE YHDEKSÄN JA MÄ OLEN VITTU HIERONUT TOTA BIISILISTAA VITTU VIIKON JA SAIN SEN KASAAN VITUN VIISI MINUUTTIA ENNENKUIN HEITIT JÄRJESTYKSEN PÄIN PERSETTÄ TAJUATKO!!!!! TAJUATKO!!!!!

SAA-TA-NA.

JA NYT KALJAA JA VÄHÄN VITUN ÄKKIÄ.

Olipa kerran ihminen

Sinä poikapuolinen henkilö HKL:n linjamiinissa eilen. Sanoit seuralaisellesi, että onneksi kaikki tiet vievät tuonne Roomaan jossa sinäkin asut. Sinä juuri. Tiedätkö, että kaikki sinun tiesi vievät minun puolestani myös minun luokseni?

No et tietenkään tiedä, koska koko matkan ajan katselin lasista heijastuvia kuvajaisia ja näyttelin koleaa. Ja nyt huutelen sattumanvaraisesti täällä internjeetin sokkeloissa.

Juu. Mitäpä tuohon enää lisäisi. Paitsi sen, että olen nyt kolmena viime kuukautena laskeskellut päiviä kalenterista näiden ylitsevuotavien rakkausajatusten iskiessä. Arvatkaapa osuuko ajoitus jokaikinen kerta ovulaation kohdalle. Arvatkaapa.

Viisi kertaa viiraus

Sekä Saahka että Tinka haastelivat ja minä vastaan. Kamalan työlästä.

Tuo oli tämän päivän kiintiönarina.

Homman nimi: Kirjoitan merkinnän, jossa paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1) Siluetti

Esteettisen kirurgian yksityissairaala Siluetti sponsoroi eräitä melko huonoja reality-ohjelmia. Minähän katson tellusta vaikka mitä tauhkaa joten en voi välttyä satunnaiselta Siluetti-mainossyötöltä. Sponssipätkässä nainen kuiskaa ”siluetti” ja minun on pakko toistaa perässä. Nainen kuiskaa ja minä kuiskaan. Siitä tulee hieman salaperäinen olo. Tämä lievä pakkotoiminto on helppo omaksua, minä seurasin koukuttunutta ystävääni. Ehkä tekin tulette mukaan kerhoon. Tulisittepa.

2) Tissit (tervetuloa uudet lukijat)

Minusta on mukava kokeilla omia rintojani. Ei siitä pääse mihinkään, ovat ne vaan niin hauskat.

3) Kana + mansikkahillo

Joskus penikkana vanhempani lanseerasivat kanan ja mansikkahillon yhdistelmän. Se oli kaiketi jonkinlainen köyhän miehen riista/marjahyytelö –vastine ja koko perhe oli pienen nikottelun jälkeen myyty. Rillatun broilerin kanssa maistuu mansikkahillo, aina ja ikuisesti. Jams.

Muutamien haastettujen tavoin myös minä pidän tillilihasta ja maksalaatikosta. Tai pidin, kunnes jätin nelijalkaiset. Kookos sopii mihin ruokaan vain, samoin rakuuna.

4) Tädit

Minulla on kaksi kiinalaista naamiota joita kutsun tädeiksi. Tädit hymyilevät tyynesti ja toisen suupieliluomeen on maalattu karva. Vanhassa kodissani tädit vartioivat untani. Olen antanut heille muutamia henkisiä ominaisuuksia: viisauden, arvovallan ja snadin ylimielisyyden. Heillä on auktoriteettia. Siksi vältän kolhimasta heitä enkä missään nimessä aseta heitä kasvot kohti seinää tai lattiaa.

Psyko.

5) Vyötärö, napa ja vapaus

Minun vyötäröäni eivät sukkahousut tai vyöt kurista. Sukkahousuista leikkaan vyötärönauhan poikki, vöitä en ole siinä alkuperäisessä kiristysmerkityksessään käyttänyt koskaan. Ahdistaa ja happi loppuu. Vituttaa, raivovituttaa ja vaate lentää roskiin. Tämä on ollut ongelma jo ainakin 25 vuotta. Lapsena ajoin äitini hulluuden partaalle joka-aamuisella sukkahousushowlla. Ammattiapua harkittiin. Siksi ymmärrän hyvin naapurin piiperoa joka rääkyi tänäkin aamuna sen vakiovartin. Ne ovat ne sukkahousut, taatusti.

Napaan ei myöskään saa koskea. Jos sinne työntää sormen, saa nyrkistä. Tämä ollos lupaus.


Haaste liukkaasti Marsulle, Pykimälle, Raisalle, Kobaïan Nealle sekä Ainailonalle.

Kiitos ja anteeksi.

Tilannekatsaus

Arki. Naapurin piipero ei pidä aamuherätyksistä. Erittäin kovaa huutoa klo 07:20-07:50. Vanhemmillaan lienee kaziljoonan kilometrin pinna. Mikäli olisin itse ollut seinän tuolla puolen, olisin ryhtynyt drastisiin toimenpiteisiin viimeistään vartin kohdalla. No, hällä oli varmasti perustellusti paha mieli. Sukkahousut makkaralla, tutti hukassa.

Kiire. Töitä tulvii sisään, mutta tiputtelee ulos. Motivoitumisongelmia - yesterday's news. Työt hoituvat, hoppu tulee muualta. Olen lupautunut kasaamaan kuuden tunnin dj-setin perjantaisiin kolmekymppisiin ja käyttämään juhlakalua tukussa torstaina. Lahjan tahtoisin myös antaa ja sanoa sanan tai kaksi itse kinkereissä. Kampaajan voin unohtaa ja uudet juhlavermeet myös.

Koti & uudet huonekalut. *tähän tyyneysrukous*

Kaikki on puolitiessä. Muistettavat asiat valuvat ulos päässäni olevasta valtaisasta rei'ästä ja katoavat maailmalle. Pienet ajatukset pienine reppuineen ja niiden loittonevat selät. Vilkutetaan, moikkumoi!

Jouduin viikonloppuna pettymään ihmiseen. Luulin jonkin muuttuneen, mutta samalla tiellä rämpii hän, samoin selityksin. Pesen käteni.

Täytyy järkkäillä biisejä. Palaan voimissain ja kerron lisää sittennii.

Pullea ja paljas

Porukka on ihan nyykähtänyttä ja takajaloillaan. Saaran kanssa äyskittiin kommenttilootassa puolin ja toisin, turhasta. Kaveri vastailee yhden tavun sanoilla luurin toisessa päässä, pinnaa on milli. Yöllä valvotaan silmät lautasina ja päivällä virutaan lippu puolitangossa.

Löysin vastauksen tähän kitkaisuuteen ja se on tässä.

Vittu ihan varmaan on.

Ai niin, hyvää viikonloppua ja perstaikolmattatoista. Älkää liukastuko juhliviin nuutteihin.

Meta

Voi fak. Nyt iski paranoia ja panique.

En välttämättä tahdo kenenkään irl-ihmisen tietävän tästä blogista, en ainakaan toistaiseksi. Kirjoitan duuniasioista roisilla otteella sekä kulmia oikoen ja kerron myös triviaaleja, mutta antavia yksityiskohtia menneisyydestäni. En tahdo, että flow katkeaa heti alkuunsa ja ryhdyn sensuroimaan tai siloittelemaan. Polkkaan töistä käsin, koska konehankinta on vaiheessa kai maailmanloppuun saakka. Avokonttorissa vähäiset kollegat ja esimiehet hiipivät ees sun taas selän takana, en ihmettelisi lainkaan vaikka poissaollessani joku kävisi koneellani tsekkaamassa matskuja. Nollaan selaimet ja poistan mitä osaan, mutta huonohan se on peitellä, jos puolet päivästä ruudulla sykkii METRIN PÄTKÄ RATAKISKOA autonkokoisilla kirjaimilla. Klikkailen sitä muiden tiedostojen alle aina, kun askelet lähestyvät, mutta kiinnijäämisen mahdollisuus on silti tasan 45%.

Kollega, aamulla keittiössä: "Tää on kyllä hyvä, suklaarasia ja painonhallintakirja samalla pöydällä".

Sattumaa vai lipsahdus blogini keksineeltä kollegalta? Kuinka vainoharhainen voi olla, noin normaaliuden rajoissa? Pitääkö polkkaaminen lopettaa, pitääkö sitä kiihdyttää, pitääkö tiedustella asiaa kollegalta itseltään salaisesti ja salapoliisimaisesti? Tuntuu, että petaan potkuja ja katastrofaalista selkkausta tällä harrasteellani. Toisaalta blogin aloittamisen alunperinen syy oli tulla näkyvämmäksi. Taipumusta kun on jupisemiseen, äänettömään huuteluun ja vakuutteluun siitä, että kaikki on fine vaikka varmistin on jo poistettu. Että mikäli todelliset fiilikseni ja turhautumiseni tulevat luetuksi ja ymmärretyksi, aina parempi.

Nämä lienevät jokaisen aloittelevan bloggaajan vakiopohdintoja. Luulin selviäväni ilman ainuttakaan metabloggausta, mutta tässä pyörittelen.

Lyhyestä virsi kaunis: bloggaus/polkkaus/loggaus/lokkaus jatkukoon. Seuraukset voivat pahimmillaankin olla vain keskimietoja (kaksi chiliä viidestä) ja itse olen tieni ja bloggausmestani valinnut. Ehkä tahdon alitajuisesti paljastua. Dunno ja whatever.

Käytiin eilen jälleen siinä sinikeltaisessa lautakaupassa. Nyt on kolmas työpöytä kierroksessa. En oikein osaa sanoilla kuvata sitä tunnetta, kun kahden viikon säätämisen jälkeen ollaan toisen työpöydän kokoamisen loppuhuipennuksessa ja pöytälevy sanoo vienosti rits ja halkeaa keskeltä kahtia. En tiedä, ehkä "parhautta" tai "kiitos jeesus tästäkin" kelpaavat.

Jaaha, riistäjät huutavat veriuhria. Täytyy mennä.

*to be continued*

Edit: kirjoitin tämän paranoiapostin ja lukaisin saapuneen kommentin. Terveisiä Albaniaan - minä muistan, sinä muistat, me muistamme. Hyvä niin. Minä vetäydyn nyt maalailemaan kauhuskenaarioita salaliitoista, skandaaleista ystäväpiirissä ja siitä, kuinka bloggaamiseni tyrehtyy hampaattomaksi ja puolivillaiseksi "oli ihan ok päivä tänään" -päiväkirjasteluksi.

Tai sitten en.

Ristiviestintää

Työpaikan keittiön pöydällä ovat kaverukset sulassa sovussa: Fazerin 900g konvehtilaari sekä kirja "Hallitse painoasi - laihdu pysyvästi" (Mustajoki P & Leino U. Duodecim 2002).

Sattuipa sopivasti.

Maa kutsuu, kuuleeko maa

Vanhan ystävän kanssa puhuttiin joskus psykiatreista. Kaveri ei millään saanut mieleensä psykiatriystävänsä nimeä. Hetken mustaa laatikkoaan tongittuaan hän tajusi, että kyseessä oli Taylor Forrester. Tuli hysteerinen nauru joka päättyi aavistuksen verran kysyvään hiljaisuuteen.

Minä olen elänyt tuossa tilassa nyt vajaan vuoden.

Vaiheessa -

Näpy. Aloitin typerän, linkkikikkailulla jo alkuunsa pilatun tekstin ja pyyhin sen pois. Paras tapa varmistua kielen keskinkertaisuudesta on yrittää välttää keskinkertaisuutta. Ja tämä on vain yksi elämän tsiljoonista paradokseista. Turhauttavaa.

Tekee mieli tupakkaa ja suklaata. Poltin jo ja kävin Fasun laatikolla. Nyt en enää löydä elämän tarkoitusta, kun kaikki hyvät kortit on jo käytetty. Töitä en mieli, enkä niistä tyydyty. Mietin vain, että onko porolla häntä (tängjuu, Pykimä) ja laittaisiko elämän tarkoitus vai elämäntarkoitus. Vai kenties elämänkartoitus, kuten jo kerran kirjoitin.

Mitä sitä väkisin päkistämään.

Kuunnellaan Brompton Oratorya. Mietitään vanhaa rakkautta. Kysellään, että mihin se kaikki aika ja ne kaikki mahdollisuudet katosivat. Ja miksei niitä (ilmeisiä harhoja) saa enää takaisin. Mihin loppui uskallus, milloin alkoi tämä elämästä vetäytyminen. Ovatko jotkut rakkaudet sellaisia, ettei niistä voi eikä tarvitse päästä lopullisesti yli.

Ja mistä nämä klisheet tulevat ja miksi niitä on niin monta.

Vibru on kuin karkkia mulle

Noiden kommenttilootien kirjainhahmovarmistimien (on se sana, on on) kirjaimet eivät yleensä muodosta mitään edes etäisesti sanaa muistuttavaa. Niitä on hankala tavata enkä ymmärrä niiden funktiota. Ennenkuin ensimmäinen tyhjentävä nördeselitys kilahtaa kommenttiosastolle, tahdon jakaa kanssanne tämänpäiväisen yllärin: mulle tuli VIBRU! Se on selkeästi sana - todennäköisesti substantiivi - ja se on kiva! Vibru nyt vain 15.90€, vibru mahtuu mukaan matkalle, vibrua saa nyt myös sinisenä!

Kertokaa mulle lisää vibrusta, jookoskookos. Ei tarvitse, jos väsyttää, vituttaa tai vitsi ei naurata. Muuten saa kertoa. Vibru ilahdutti mua, ehkäpä teitäkin!

Elämä surraa ja pörisee eteenpäin hitaasti, mutta vakaasti. Karahdin eilen matalikkoon, tänään uidaan jo käsipohjaa. Olen taas jaksanut olla ystävällinen aspoille ja töitäkin olen edistänyt millin verran. Olen kiva ja joustava, vaikka ideat torpataan ja aikataulut kusevat. Enää ei raivovituta, jomottaa vain tylpästi.

Ammennan elämänviisauksia televisiosarjoista, rakennan niistä narratiiveja. Aika surkiaa, etten sanoisi. Se jompikumpi Nip/Tuckista tajuaa, ettei tuleen sovi jäädä makaamaan ja minä säestän: aevan, aevan. En edes pidä sarjasta, mutta sen kolmen pennin metaforat kyllä kelpaavat. Tätä on epäelämä.

Suklaansyönti saa luvan loppua tähän. Ja jos ei se lopu, saa se luvan jatkua. Vaaka ei sano mitään, mutta naama niiaa. Kiitän geeneistä jotka lupaavat finnikavereita vaihdevuosiin saakka. Olen addiktoinut itseni erityisesti jäätelöön, mutta joulujäämistön konvehditkin kelpaavat. It's gotta be sugar, honey. Tiedän vieroittuvani heti, kun saan urheilun käyntiin. Sitten addiktoidun urheiluun, kunnes rampautan itseni.

Aloitin pari vuotta sitten capoeiran joka katkesi ensimmäiseen kärrynpyörään. Astangassa etenin pikapikaa jatkotasolle ja siinä vaiheessa pikapikaisuus yhdistettynä järjettömiin tavoitteisiin nosti tien pystyyn. Olen aina vetänyt itseni - ja ympäristöni - jengalle idioottimaisilla vaatimuksillani. Joogata voi silloin tällöin, ei tarvitse gurahtaa, seisoa salin ovella aamuviideltä ja toistella monotonisesti "onnpa hirrmun hyvä olo, eipä maistu viina, ei tupakka, ehei". Capoeirassa ei tarvitse pystyä yhden käden käsilläseisontaan kahden viikon päästä ja juosta voi ilman, että osallistuu maratoniin.

Opettelen kohtuutta.

Nyt lastu pakettiin, tupakki huuleen ja kotio niinko olisin jo. Morro.

Mahtava meno, tiukka etukeno

Tammikuu ryömii ja nuljahtelee eteenpäin. Krooninen tappoväsy, toisiaan toistavat päivät ja kaiken paksuun pölykerrokseen peittävä ankeus syövät elämän minusta. Illalla en saa itseäni sänkyyn ennen puoltayötä, aamulla ei ole toivettakaan ylösnoususta ennenkuin on kymmenen minuuttia bussin lähtöön. Kiroilen paljon. Etenen raahustamalla. En jaksa meikata, syön liikaa sokeria. Näen painajaisia fuduista (oh, olisipa isokin tragedia) enkä viitsi olla ystävällinen edes asiakaspalvelijoille. En odota mitään tai ketään.

Elän epäelämää, kaiffareina Apatia, Pelko ja Viha. Rakkautta on määrättömästi, mutta se on nyt jäähyllä. Olen vuoden aikana katkonut lähes kaikki narut entisiin ystäviin ja tuttuihin, eksiin ja säätöihin. Olen luopunut roolistani viihdyttäjänä ja verbaalikikkailijana ja vähentänyt sarkasmia. Olen lakannut tukahduttamasta kauhuani alkoholilla ja välttänyt seuraa jossa viinanveto tyhjyyden täyttämiseksi on vielä hallitseva käyttäytymismalli. Olen pakottanut itseni olemaan yksin. Ei välimallin ratkaisuja, ei deittailua paskiaisten tai surkimusten kanssa, ei väkisin väännettyä ihmissuhdehuttua ja draamaa.

Nyt olen jossain joutomaalla enkä löydä pois. Asiat muuttuvat, tämä elämänvaihe päättyy ja homma nytkähtää eteenpäin, tiedän. En vain jaksaisi enää odotella. Kyllästyttää.

Vanhassa elämässä juna puksuttaa vielä samalla raiteella. Seuraan ystäviäni matkan päästä ja vatsaa vääntää. Työputki, nollaus, työputki, nollaus. Rakennetaan, pistetään palasiksi, rakennetaan, pistetään palasiksi. Mistään ei oteta opiksi, itselleen tai muille ei anneta yhtään armoa. Yksin ei pystytä olemaan kuukautta kauempaa. Kusetetaan itseä kuusi-nolla, kerta toisensa jälkeen. Mainosmaailmasta en edes aloita. Esitän vain toiveen, että ala söisi itsensä hengiltä omalla ahneudellaan tai hukkuisi ilmaiseen viinaan. Reklaamitoimistoista löytyvät tämän maan hengettömimmät ja by far tylsimmät ihmiset. Kultahuippuadvöövittuhyväätilii ihahuippuutänäänbissellevittuhetipresiksenjälkeeevittuwohooo!

Ampukaa itseänne aseella päähän.

Mä olen oudossa limbossa: vanhaan ei ole paluuta, uusi ei ole saapunut. En ole löytänyt uutta viiteryhmääni. Ehken sellaista enää löydäkään, ehkä ei ole tarvetta kokonaiselle ryhmälle.

Sen olen huomannut, että vanhemmiten kranttuus lisääntyy sekä ystävien että kumppanien valinnassa. Ai sä oot syntynyt -84, joo kuule tää oli tässä. Mun broidi on syntynyt -85 ja se on vasta joku viisvuotias. Mitä, sä pelaat jotain sählyä vai? No ei toi kirjaharrastus sitä kyllä kompensoi, mun täytyy nyt mennä. Susta mainosala kuulostaa kiinnostavalta? *Klik*

Koska

1) voimavarani ehtyivät

2) täytyy pullauttaa ulos vielä pieni mainosjilliäinen

lopetan tämän puhelun tähän.

Kuten sanoin, torstaihin mennessä välittäjäaineet lienevät taas balanssissa. Siihen saakka nurotan kaikesta, säälin itseäni sekä maailmaa ja mietin erityisen aktiivisesti kuolemaa.

Valoisaa tiistaita.

Panostamme jatkuvasti laatuun ja luotettavuuteen

Minua rupesi ahdistamaan tuo rapulavalitus niin kovin, että on välttämätöntä naputtaa vielä pari sanaa. Naputan palveluista.

I hate huonekalukaupat. Ikea on sählännyt viallisen tuotteen palautus-kuljetuksen, ovat kaiketi paraikaa pimpottamassa tyhjän kodin ovikelloa. Kodin Ykkösestä eivät saa kakaistua ulos ruokapöydän tuontiajankohtaa, eivät sitten millään. Luulin maksaneeni ekstraa siitä, että huonekaluni kuljetetaan kotiini ennalta sovittuun ilta-aikaan - väärässä olin. Mikäli tahtoisin kalut himaani tunnin-kahden liukumalla, minun olisi pitänyt maksaa vielä 30 euroa lisää TÄSMÄkuljetuksesta. Voi nyt helvetti. Tunnin-parin liukuma ja palvelua kutsutaan täsmäkuljetukseksi. Joko saa nauraa? Tavallinen kuljetus tarkoittaa sitä, että pöytä saapuu jonain päivänä johonkin aikaan. Joskus sit, myähemmin. Ans ny kattoo, ei voi tiätää. Oot vaan sit siellä töissä vähän niinku valmiudessa koko päivän, että jos jamppa soittaa niin otat sit vaiks taksin kotiin. Mun arkitodellisuuteni poikkeaa jotenkin perustavanlaatuisesti heidän arkitodellisuudestaan.

Takaisin viikonloppuun.

Heräsin lauantaiaamuna siihen, että naapuri luukutti Irwin Goodmania. Työmiehen Lauantai ja se tosiasia, että olin edelleen hieman päissäni saivat minut oitis hyppäämään alkukotoon vievään junaan. Joskus todellisuus on liikaa yksin koettavaksi. Kodossa käppäilin terapiakoiran kanssa kirpeässä talvi-illassa ja haihdutin viimeiset promillet (kyllä, niitä oli lähtökohtaisesti useita) tähitaivaan alla. Väijyvä darramorkkis lieveni, kun hauva hyökkäili jääkokkareiden kimppuun. Eliö jonka elämän suurimmat ilot ovat lumipallolle äriseminen ja kakkaläjän haistelu, voi tuoda yllättävän valon järkensä juoneen pimeyteen.

Minä vihaan baareja, känniä, ketjupolttamista, holtittomuutta, kohkaamista ja huutamista, tungosta, idioottimaisuutta, katumista ja tätä päivIEN ahdinkoa. Krapulasta ei selviä enää alle viikossa, näin se on. Käteen ei jää mitään, paitsi taksikuitti ja majoneesit rinnuksilla. Maksaako vaivan? Ei.

Odotan saavuttavani normaalin toimintakyvyn torstaihin mennessä. Aivot, tuottakaa serotoniinia. Kiitos.

Instant dumbass, just add alcohol

Ahdistaa.

Minulla on krapula nyt kolmatta päivää.

Kävin äsken tarkistamassa tilini saldon, mutta perjantaisia törttöilyjä ei oltu vielä veloitettu. Arvioin vahingot hatarien muistikuvien pohjalta ja perinteinen satanen on tainnut palaa. About.

Flashbackit kertovat kalahampparista mäkkärissä sekä taksimatkasta jonkun vonkaavan idarin kanssa. Polvessa on upi.

Voi paskaa käteen, että vihaan noita kolmen promillen avaruuskännejä. Kannatti ottaa kaikki puolenyön jälkeen nautitut GT:t tuplana. Onneksi ei tarvitse juoda taas seuraavaan puoleen vuoteen.

Hävettää. Yök.

Stressi + väsymys = ajatuksen hajanaisuus

Kysymys itselle vessanpöntöllä: kusiksmä jo?

(sorppa roisi kieli, nyt en välitä leikkiä rinsessaa)

Hän sammu

Mistä tietää aamun alkaneen komplikaatioilla? Siitä, että poskessa olevan lakananjäljen erottaa vielä hissin peilistä.

Heräsin pontevaan "Nyt kyllä nouset jo ylös!" -huutoon. Naapurin perheessä harrastetaan näemmä rakentavaa kommukointia Supernannyn hengessä.

Talossa on joitain uuden talon lastentauteja, bongailen niitä kärsivällisen huvittuneena. Pesutuvan sähkölukko temppuilee, samoin hissi ja parvekkeen oven yläpuolella oleva verhokisko on taidokkaasti mitattu täsmälleen samanpituiseksi sitä reunustavan suojuksen kanssa. Well, pesutuvassa on isot ikkunat kadulle joten mikäli lukko lukitsee minut tupaan huomisen pyykkivuoron aikana, voin heittäytyä kädet levällään lasia vasten ja huutaa, kunnes joku soittaa poliisit. Verhokiskon saa ruuvattua irti nipsujen asettamista varten ja hississä on kaikenlaisia valoja ja nippeleitä joita voi tutkia ja painella, jos jää kerrosten väliin.

Sellainen toivomus minulla on, ettei ovellani kävisi enää ainuttakaan murtosuojauskauppiasta. Ensimmäinen oli lupsakka ja meni siinä sivussa, toinen oli painostava, ärsyttävä ja liikaa. En ole mikään kevätkana, minuun ei tepsi vanha "nyt olis hyvä kyllä tehdä nää kaupat, kun ollaan täällä talossa ehkä enää huomenna" -vedätys. Kyllä mä sitten otan selvää ja yhteyttä, jos tahdon silmän oveeni.

Kaikesta jännittävyydestä ja muutoksesta huolimatta tammikuun alku on masentavaa aikaa. Kaikki kompuroivat pikkujoulukauden ja pyhien jälkimainingeissa, arki tahmaa. Itse vältin loppuaan kohden kiihtyvän baarikauden lähes täydellisesti tänä vuonna, mutta silti veto on veks ja ressaa samaan aikaan. Gnää.

Tänään on näemmä Leean päivä. Leea Klemola on ikiaikainen suokkarini. Leeaa kunnioitan lähes varauksettomasti. Hyvää nimipäivää, Leea, missä lienet.

Tikkuja silmissä, tää päivä ei pääty koskaan. Ei jaks kirioittaa, listaam

- Aloittaisinpa ureheilun taas jo pia.
- Olisnpa taas jo kohta niin pirtie, että jaksaisin krijoitaa kunnolla
- Osaisinpa lopettaa tän posit jo pia,

Helsinki on hetkisen kaunis

Nau.

Ajatukseni ajelehtivat aika sisäsiittoisilla teillä. Pohdin sohvan sijoittelua, verhojen väriä, sitä saamarin vessaharjaa ja muuta sälää. Koti on vuoroin ihana, vuoroin pelkkää leukaperien kiristystä. Pääsääntöisesti se on kuitenkin parasta mitä viime vuonna tapahtui.

Pari kuukautta sitten tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun kärräsin vähät kamani Helsinkiin. Ensimmäisen, betonilähiössä sijainneen kämppäni jälkeen olen asunut kahdessatoista (12) osoitteessa. Olen jakanut 250 neliötä viiden muun ihmisen kanssa ja luistanut lumenluonnista rintamamiestalossa kaupungin rajalla. Olen kärvistellyt alivuokralaisena, kokeillut avoliittoa ja maksanut ylihintaa parista Kallion luukusta. Myös erilaisia tuholaisia olen myrkyttänyt, lukenut nimettömiä heippalappuja ja tehnyt pari valitusta moi aussi.

Kurvissa olen sammuttanut palavaa patjaa rappukäytävässä, Krunikassa olen eräänä erittäin pitkältä tuntuneena ajanjaksona nähnyt Kirkan joka kerta, kun olen katsonut ikkunasta ulos. Alppilan kanakopin ranskalaisella parvekkeella olen seurannut Lintsin ilotulituksia ja aikaisemmin kesällä olen todennut, että huvipuiston porteilta pääsee pyörällä kotiovelle polkaisematta vauhtia kertaakaan. Olen nauranut, kun Huvilakadun raharikas, pystyynkuollut tantta on huutanut yläilmoista: ”Jalat pois puutarhapöydältä-ä-ä”.

Yhteenkään asuntoon en ole pystynyt perustamaan pysyvää kotia johtuen joko omasta päätöksestäni tai vuokranantajien oikkuilusta.

Kirjoittaisin tähän nyt toiveeni, ellen olisi taikauskoinen paranoidi. Isot pojathan näet nappaavat leluauton kädestä heti, jos sitä niille esittelee.

Kyllä te kuitenkin tiedätte.

Passing time

Duuniväännöt asiallisesti hoidettu (joka on tietenkin siististi cool), nyysin aikani kuluksi Benropelta.


Ota lähin kirja, käännä sivulle 18, etsi rivi neljä. Kirjoita ylös, mitä siinä lukee!

hempänä asia on kosketeltavaa todellisuutta, sitä helpompi aihe

Ojenna vasen käsivarsi mahdollisimman pitkälle. Mitä kosketat ensimmäisenä?

Sonyn huonoja kuulokkeita

Mitä viimeksi katsoit TV:stä?

L-koodin eilisen

Arvaa katsomatta paljonko kello on!

12:32

Katso nyt kelloa, paljonko se oikeasti on?

13:03

Mitä kuulet tietokonetta lukuunottamatta?

Vaimeaa työmaakoneen ääntä ikkunan alta. Pling-plong -musiikkia pomon sopesta.

Milloin viimeksi kävit ulkona? Mitä teit?

Puolisen tuntia sitten, tupakoimassa sisäpihalla. Tupakoinnin lisäksi moikkasin kahta ihmistä, kuuntelin tuut-tuut-ääntä lääkäriaseman vaihteesta ja kiroilin. Lähes liukastuin kolme kertaa ja kolme kertaa asetin jalkani taas samaan jäiseen kohtaan.

Mitä katsoit ennen kuin tulit tälle sivulle?

Benropen blogia.

Mitä sinulla on ylläsi?

Tarjoustalon toppakengät (á 19,90€, hinta-laatusuhde kohdillaan), farkut, hihaton t-paita, pitkähihainen mukahuppari ja huppari. Kissamaisen viehkot valkoiset välihousut joiden haarus on hieman polven yläpuolella.

Näitkö viime yönä unta?

En ehtinyt, sillä nukuin vain noin kaksi ja puoli minuuttia.

Milloin viimeksi nauroit?

Ei saamari, en muista. Ehkä perjantaina tuli jossain vaiheessa hikoilun ja kiroomisen lomassa päästettyä ilmoille hullunnauru. Sellainen jota nauretaan ennenkuin tuikataan kanssaihmistä veitsellä keuhkoon.

Oletko nähnyt mitään omituista viime aikoina?

En mitään varsinaisesti vinoa, mutta perjantaisessa autovuokraamossa oli absurdi meininki. Paskaa ja autonrasvaa, äiti ja poika röökit huulessa. Ohjasivat minut ulkoa sisään polttamaan ja poika ilmoitti vetävänsä turpaan sitä joka huomauttaisi tupakkalaista. Autonavaimet käteen henkkareita tarkistamatta, omavastuu 850€ ja tattamoro.

Minkä elokuvan viimeksi katsoit?

Minkä katsomalla katsoin vai ohimennen katsoin? Joulunpyhinä alkukodossa jymähdin yön tunteina telsun ääreen ja elokuvakanavalta tuli Le Divorce. Siinähän se meni, yökkönen. Viimeksi vuokrattuja olivat Dan Harrisin Imaginary Heroes sekä Michael Dowsen It's all gone Pete Tong. Molemmat kelpo suositeltavia.

Jos sinusta tulisi yön aikana monimiljonääri, mitä ostaisit ensimmäisenä?

Kunnon hanskat. Ja tajusin juuri, etten ehkäpä tarvitsekaan miljoonia tämän haaveeni toteuttamiseen. Kenties ajaisin taksilla hanskakauppaan ja heittelisin ruusunnuppuja jälkeeni. Ostaisin kaupasta jokaikisen parin Thinsulaten kalastajanhanskoja ja polttaisin ne nuotiolla.

Jos voisit muuttaa jonkin asian maailmassa välittämättä syyllisyydentunteista ja politiikasta, mitä tekisit?

Nyt alkoi väsyttää.

Pidätkö tanssimisesta?

Pidän.

Voisitko koskaan harkita ulkomailla asumista?

Joo ja olen asunut.

Mitä on huoneesi seinillä?

Ei mitn.

Lasten nimet?

Eio.


Ihan tyhmä idea oli tämä. Kuka näitä väsää. Kuka näihin vastailee. Miksi mä tein tän. Ihan plaa. Äkkiä pari konvehtia suukkiin ja eteenpäin.

Huom. Sisältää kirosanoja

Saatana. Perun kaikki eiliset horinani muuttamisen palkitsevuudesta, kantamisen ja retuuttamisen ansioista hyötyliikuntana sekä uuden olohuoneen avaruudesta. Nyt mennään jaksamisen äärirajoilla, eilisen paskapahvikauppakeikan jälkeen purskahdin itkuun väsymyksestä ja nälästä ja kaikki meni muutenkin päin persettä. En saanut edes kolmasosaa kalusteista jotka tarvitsin, työpöydässä oli reikä ja uusi sohva ei yksinkertaisesti mahdu huoneeseen ilman järkyttävää kikkailua. Seinät pitävät ääntä tosi hyvin, paitsi jos naapurin taniaista vituttaa tarhaan lähtö. Se tuli todettua aamulla seiskalta.

Vittuperkelesaatana.

Suihkuverho on liian lyhyt eikä sitä saa enää vaihdettua, koska otin sen pois alkuperäispakkauksestaan. Uusi kaappi taitaapi olla liian kapea stereoille ja ilmastointikanavan tiivisteet fuskaavat aiheuttaen jatkuvan sszzzsssszzz-äänen olohuoneeseen. Vessaharjan unohdin liikkeeseen - eihän se maksanut käytännössä mitään, mutta vittu nuo pienet periaatteelliset asiat rassaavat.

Hima on kaaos ja minä myös. En jaksa tätä rumbaa, haluan kodin kuosiin vittunyt ja sitten nukkumaan. Tää on ihan rektumista koko härdelli. Koti on sekaisin = elämä on sekaisin. Kaikki sympatia kylppäriremontin parissa askartelevalle Annelle ja perheelleen.

Onneksi Ikean aspa ei alkanut väkyttämään rikkinäisestä työpöydästä tai vaatinut minua kuljettamaan sitä isse takaisin. Pöydän sivulevyn viimeistellyt taulapää on koloa poratessaan irroittanut myös oksanpaikan ja tunkenut sen takaisin ilman liimaa. Tottahan se nappi sieltä pois lennähtää, kun loppukäyttäjä sitten ruuvaa ruuvin paikalleen. Virhe on onneksi helposti todistettavissa petsin väristä joka on tummempi irtonaisen osan reunoilta. Hah. Sieltä soitellaan ja tullevat (entiäonkosanaeikäkiinnosta) tuomaan uuden. Muita en edes jaksa miettiä just nu. Koittaisin nyt selviytyä tästä duunipäivästä ja keksaista jotain mukanäppärää pariin kikkareeseen.

Aurinko paistaa lailatilaa.

Kotona

Jah, vuosi 2006. Näennäisen pitkä päivitystauko päättyy tähän, palaan arkeen. Täytyy polkaista kirjoitusvaihde päälle. Ei liiku kovin liukkaasti, kyllä tämä tästä.

Muutin perjantaina. Tulin siihen tulokseen, että muuton täytyy muistuttaa etäisesti synnytystä: kivun unohtaa, koska mikäli sen muistaisi, ei enää ikinä synnyttäisi / muuttaisi. Huono vertaus, mutta menköön.

Pakkasin tiistaista perjantaihin, perstaina kannoin, raahasin, nostelin, pyyhin, puunasin, annoin ajo-ohjeita huutamalla täysiä, kiroilin, itkaisin, toistelin mielessäni avaimet-uudet avaimet-rahat-pankkikortit-paperit-muista-ota mukaan-jätä-vie -listaa, delegoin, kannustin jaksamaan, hikoilin noroina, kuivuin viimassa ja lopuksi istahdin keskelle kaaosta ja korkkasin vanhaksi menneen siiderin (kyllä, se on mahdollista) ja palkitsin itseni mikrolämpimällä munariisipasteijalla. Nyt se on ohi, paitsi ettei ole ollenkaan, tietenkään. Myin vanhat huonekaluni, kotona on vain kaksi palaa sohvaa, sänky sekä kaksion verran tilaa. Ehheh, naurattaapa kovin. Illalla Ikeaan, yöllä yrjölle. Ei järjen hiventä, mutta rimmaa napakasti.

Enivei, nautin suunnattomasti uutukaisen kodon ihanuuksista. En ole koskaan asunut yksin kaksiossa - luksusta! Aikuisuus saapui kaksion ja saunavuoron muodossa. Kotona ei tuule nilkkoihin, kotona ei ole turkiskuoriaisia. Kotona on seinät joihin ei ole lyöty ainuttakaan naulaa, kotona on valtava kylpyhuone ja siellä lattialämppäri. Kotona on saamaristi kaappitilaa, kotona on seinät joiden läpi ei kuule naapurin tekstiviestin piippausta.

Kotona voi nakuilla ilman verhoja, kotona on järjettömän kokoinen partsi ja silmänkantama arviolta viiden kilsan päähän. Ja uusi seinänaapuri ei ole valkkarilla marinoitu vanhapiika joka rääkyy aamuyöllä olevansa omistaja ja möykkäävänsä hamaan maailman tappiin, jos huvittaa. Naapurit voivat elää omaa elämäänsä ja minä saan VIHDOIN LUUKUTTAA MUSIIKKIA. Ah, ma nautin.

Tästä uhkaa tulla uuvuttava "en ole puhunut kenenkään kanssa sitten vuoden -85" -posti joten poikkaisen nyt. Loput sitten kirjeessä.

Ihanaa, on uusi puhtaanvalkoinen vuosi ja voi toistaa vanhat virheet.

Tämä on myös se vuosi, kun minä täytän kolkööt. Juhlavuosi, kohdellaan sitä sen mukaan.

Lempeää ja rohkeaa vuotta 2006!